Sukkalangat

Näytetään tuotteet 1-6 / 6

Paksu viltti, lämmin kupponen teetä ja takkatulta kohti ojennetut jalat, joissa lämpimät villasukat; ah mitä syksyn ihanuutta. Itsetehdyt villasukat lämmittävät mukavasti omia jalkoja, mutta lahjaksi tehdyt villasukat lämmittävät saajan jalkojen lisäksi myös mieltä ja sydäntä.

Perinteiset meleeratun harmaat villasukat ovat jo suureksi osaksi jääneet menneisyyteen; nykyajan sukat ovat värikkäitä raitasukkia, hempeitä pitsisukkia tai taidokkaita kirjoneulesukkia. Netistä googlaamalla löydät valtavasti erilaisia sukkaohjeita ja käsityölehdistä ja -kirjoista tukun lisää. Voit oppia myös tekemään sukan nurinkurin, eli kärjestä varteen päin.

Sukkalangat valmistetaan yleensä niin, että villan sekaan kehrätään jotain keinokuitua vahvistamaan lankaa. Eihän se ole mukava, jos vaivalla tehdyt sukat reikiintyvät saman tien kantapäästä. Jos sukat ovat tarkoitettu vain yökäyttöön, langan kestävyydellä ei ole niin paljon merkitystä. Polyamidi eli nylon on yleisin sukkalangan vahvike. Polyamidi valmistetaan uusiutumattomista luonnonvaroista eli raakaöljystä. Sen hyviin ominaisuuksiin kuuluu hyvä kestävyys ja joustavuus. Polyamidi on sama materiaali, mitä käytetään sukkahousujen valmistukseen.

Sukan neulominen (tai kutominen, kuten toiset murteet asian esittävät) on enimmäkseen helppoa oikein-neulosta, mutta monesti sukan varret halutaan joustaviksi ja niihin neulotaan kaksi oikein, kaksi nurin -resoria. Oikea silmukka tehdään vetämällä uusi silmukka suoraan entisen läpi, kun taas nurja silmukka kiepautetaan ”väärinpäin” ottamalla lanka ensin puikon etupuolelle ja pyöräytetään lanka etukautta silmukan läpi. Nurjan silmukan selittäminen on vaikeaa, mutta tekeminen helppoa. Kuvioneulesukissa varsi voi olla suureksi osaksi oikein-neulosta, mutta varren yläosaan ja alaosaan saatetaan tehdä parin sentin resori. Kuvioneule on siis kahdella tai useammalla värillä neulottua pintaa, jossa kaikki silmukat tehdään samalla tavalla oikein, mutta väreillä leikitellen saadaan kuvioita aikaan. Sukkia neuloessa joudut myös tekemään kavennuksia kantapäässä, sukan kärjessä sekä myös heti kantalapun jälkeen. Kavennuksia ei kannata aloittelijankaan pelätä, sillä ne eivät ole periaatteessa muuta kuin kaksi yhteen neulottua silmukkaa. Hyvän ohjeen avulla onnistut varmasti! Ohje tulee valita sen mukaan kenelle sukat tulevat: onko ne miesten villasukat, naisten villasukat vai lasten villasukat. Oikean ohjeen avulla sinun ei itse tarvitse alkaa laskemaan, miten saat suhteessa pienemmän sukan. Blogistamme löydät Novitan tekemät helpot ohjevideot sukkien neulomiseen!

Osassa Viuhtivillan sukkalangoista on mukana aloe veraa ja jojobaöljyä, jotka hoitavat kuivaa jalkojen ihoa ja tekevät langasta miellyttävän pehmeää. Langat ovat käsitelty niin, että aloe vera ja jojobaöljy pysyvät langassa jopa 40 pesukerran ajan! Jos sinulla on kuivat kantapäät ja tykkäät nukkua villasukat jalassa, niin kokeile ehdottomasti Austermannin Step Classic -sukkalankaa!

Sukkalangoista löytyy useita eri vahvuuksia ja paksuuksia. Toiset tykkäävät neuloa paksummasta villalangasta paksuja, lämpimiä sukkia, kun taas toiset tahtovat esimerkiksi kesäkäyttöön ohuemmat pitsineulesukat, jolloin lanka kannattaa valita tarpeen mukaan. Edelleen kannustan seuraamaan ohjeita. Jos ohjeessa sanotaan jokin lankamerkki, kannattaa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan käyttämään sitä laatua ja jos se ei ole mahdollista, jotain suurin piirtein saman paksuista, tuntoista ja juoksevuudeltaan samanlaista lankaa. Jos kuitenkin käytät ohuempaa tai paksumpaa lankaa, ota huomioon se, että paksumpaa lankaa on kerässä lyhyempi pätkä, jolloin sitä saattaa tarvita yhden extrakerän. Kannattaa ottaa laskin avuksi soveltaessa! Englanninkieliset langan paksuuden ilmaisevat termit Fingering, Sports ja DK (Double knitting) ovat sukkiin sopivia paksuuksia. Fingering on näistä ohuin ja DK paksuin.

Novitan 7 veljestä on todellinen sukkalankojen klassikko. Se on ollut olemassa jo vuosikymmenten ajan ja sen suosio jatkuu edelleen. 7 veljestä -langan suosion salaisuudeksi paljastetaan langan optimaalinen materiaalivalinta ja kierre. 7 veljestä -langasta neulot yksivärisiä tai kirjoneulesukkia, tai voit myös tehdä kauniit säärystimet, lapaset tai villapaidan. 7 veljestä soveltuu kaikkeen. Novitan Nalle -lanka on koostumukseltaan sama kuin 7 veljestä, mutta se on hieman ohuempaa. 

Viuhtivillan valikoimasta löytyvä teeteen Rainbow Sock -lanka on vähitellen väriä vaihtava kaunis sukkalanka, jossa jokainen kerä on samanlainen ja saat varmasti samanlaiset sukat aikaiseksi. Rainbow sockia neuloessasi sukka kannattaa aloittaa kärjestä ja varresta voit sitten neuloa niin pitkän kuin haluat. Rainbow Sockia löytyy useita herkullisia värejä, joten löydät varmasti itsellesi sopivan vaihtoehdon. Rainbow Sock on 75% villaa ja siinä on 25% polyamidia vahvikkeena.

Sukkalangat sopivat nimestään huolimatta muihinkin neuleisiin kuin sukkiin. Voit neuloa esimerkiksi lämpimiä lapasia, värikkäitä säärystimiä, kuviollisia pipoja, kaunita villapaitoja, söpöjä pehmoleluja tai ihan mitä vain haluat; sukkalangat soveltuvat yleensä niihin kaikkiin. Osa sukkalangoista saattaa olla hieman karkeita ja kutittavia lyhyen villakuidun vuoksi, joten kannattaa kuitenkin olla tarkka valitessaan sopivaa lankaa. Lapasiin voit tehdä kirjoneulekuvioita tai voit jälkikäteen kirjoa lapasen pintaan parsinneulalla haluamiasi kuvioita, vaikka kukkasia. Villapaita on helpompi tehdä valmiiksi kuvioneuleena, taikka voihan siihen tehdä esimerkiksi palmikoita, ellei halua tasaista yksiväristä pintaa. Sukkalangan jämiä voi hyödyntää esimerkiksi virkkaamalla niistä monivärisiä isoäidinneliöitä tai käyttämällä niitä kirjoneuleissa mukana. Myös japanilaiset amigurumi-hahmot vaativat vain pienen määrän lankaa, joten jämälangat sopivat siihen oikein hyvin.

Villasukkalangat ovat yleensä käsitelty konepesun kestäviksi, eli ne eivät huovu tai kutistu pesussa. Superwash-käsittely tarkoittaa sitä, että lanka on käsitelty niin, että se kestää 30 asteen konepesun villapesuohjelmalla. Käsittelyn yhteydessä langasta tulee sileämpää, eikä se kutita niin paljon. Toisaalta villa menettää samalla osan luontaisista ominaisuuksistansa; esimerkiksi sen vedensitomiskyky heikkenee. Superwash-käsittelyn rinnalle on kehitetty ympäristöystävällisempi käsittelytapa, EXP-käsittely. Käsittely ei kuluta niin paljoa vettä eikä siihen tarvita niin voimakkaita kemikaaleja. EXP-käsittely mahdollistaa myös villatuotteiden kirjopesun 40 asteessa ja rumpukuivauksen, toisin kuin Superwash-käsittely. Kannattaa muistaa, että villa materiaalina puhdistaa myös itse itseänsä ja turhaa pesua on syytä välttää.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 8.11.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Viuhtivilla / Palttinapolkunen
Ristisuontie 18
90440 Kempele

info@viuhtivilla.fi
www.viuhtivilla.fi
3153369-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen, toimituskulujen ja palautuskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Huomaathan, että tietokoneen tai mobiililaitteen ruudulla lankojen värisävyt voivat näyttää erilaisilta kuin ne todellisuudessa ovat.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. 

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

www.paytrail.com

Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Mikäli haluat reklamoida tai palauttaa tuotteen, ole yhteydessä suoraan Viuhtivillaan.


Pankkimaksut


Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Paytrail Oyj, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.

Luottokorttimaksut


Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard - ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode - ja American Express SafeKey -todentamispalvelut. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella, eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.

Mobiilimaksutavat

Mobiilimaksutavat Pivo, MobilePay ja Siirto ovat sovelluksessa toimivia palveluita, joilla voi maksaa verkko-ostoksia tilisiirtona tililtään tai korttimaksuna kortiltaan hyväksymällä maksun kyseisessä sovelluksessa.

Pivolla onnistuvat lisäksi Siirto-maksut, jolloin maksun voi hyväksyä missä tahansa Siirtoa tukevassa sovelluksessa. Apple Pay on Apple-laitteessa toimiva palvelu, jolla voi maksaa ostoksia laitteeseen liitetyltä maksukortilta.

Pivo Käyttöehdot ovat tarjolla Pivon sivuilla. Pivon käyttöehdot

MobilePay Ehdot ovat tarjolla MobilePayn sivuilla. MobilePayn ehdot

Siirto Siirto-maksuihin sovellettavat ehdot: OP:n yleiset euromaksuehdot (.pdf) Siirto-palvelun käyttöehdot Nordealla (.pdf)

Apple Pay Käyttöehdot ovat tarjolla Applen sivuilla. Apple Payn käyttöehdot

Lasku- ja osamaksupalvelut


Lasku- ja osamaksupalveluita Paytrailin kautta tarjoavat OP, Walley, Jousto ja AfterPay. Walley tarjoaa lasku- ja osamaksuvaihtoehdon myös yritysasiakkaille. Luethan vielä rahoitusyhtiökohtaiset tarkemmat ehdot, jotka näet hyväksyessäsi maksun. Kun hyväksyt maksun, hyväksyt samalla rahoitusyhtiön ehdot.

Walley Walleyn yleiset lasku- ja erämaksuehdot yrityksille (.pdf) Walleyn yleiset lasku-, tililuotto ja erämaksuehdot (.pdf)
Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot (.pdf)
Lue lisää: walley.fi

Jousto Jousto-tuoteseloste (.pdf) Lue lisää: jousto.com

OP Lasku OP Laskun kuluttajaehdot (.pdf) OP Laskun tuoteseloste kauppiaalle (.pdf) Lue lisää: op.fi

AfterPay Lue lisää: afterpay.fi

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Ojy:n ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Lankakauppa Viuhtivilla yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Viuhtivilla / Palttinapolkunen
Ristisuontie 18
90440 Kempele

info@viuhtivilla.fi
www.viuhtivilla.fi
3153369-4

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Mahdolliset toimitustavat ovat DB Schenker Noutopistepaketti, Postin Postipaketti, Matkahuollon Lähellä -paketti ja Postin Kotipaketti. Pidätämme oikeuden toimitustapojen ja -kulujen muutoksiin. Virkkuukoukut ja neulepuikot voimme toimittaa myös kirjepostina, jos tilauksessa ei ole mukana lankoja tai muita isompia tuotteita. Valitettavasti emme toimita tilauksia Ahvenanmaalle.

Yli 70€:n tilaukset toimitamme ilman toimituskuluja Postin, Matkahuollon ja DB Schenkerin noutopisteisiin ja yli 100€:n tilaukset saat toimituskuluitta kotiovellesi Postin Kotipakettina.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista ja mahdollisista loma-ajoista.

Palautusehdot

Peruutusoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla sähköpostilla tai kirjeellä postitse. Täyttäkää tulostettava palautuslomake ja palauttakaa se tuotteiden mukana.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne sähköpostilla peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua palautettavien tuotteiden saavuttua varastollemme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Palautettavien tuotteiden tulee olla käyttämättömiä. Vyötteiden tulee olla paikoillaan ja kerien ehjiä. Jos vyöte puuttuu, perimme teiltä puolet langan hinnasta ja jos lankaa on selvästi käytetty, perimme teiltä langan koko hinnan.

Palauttamisesta ei aiheudu teille kuluja. Pidätämme oikeuden muuttaa jatkossa palautuksen kuluja.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset. Kustannukset ovat: DB Schenker Noutopistepaketti 4,90e, Postin Postipaketti 5,90e, Matkahuollon Lähellä -paketti 6,90e ja Postin Kotipaketti 12e.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti sähköpostilla tai postitse osoitteeseen:

Viuhtivilla / Palttinapolkunen
Ristisuontie 18
90440 Kempele

info@viuhtivilla.fi
www.viuhtivilla.fi
3153369-4

 Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Lahjakortti

Viuhtivillan lahjakortit toimitetaan sähköpostitse tilaajalle koodin muodossa. Lahjakortti on voimassa yhden (1) vuoden ostopäivästä. Viimeinen voimassaolopäivä lukee sähköpostin yhteydessä. Lahjakortti lunastetaan kassalla kirjaamalla koodi kampanjakoodi-kohtaan. Lahjakortin voi käyttää useammassa osassa ja se käy sekä tuotteiden, että toimituskulujen maksamiseen. Käyttämätöntä lahjakorttia tai sen osaa ei voi muuttaa rahaksi.